Sunrise Avenue ja LCMDF Ylen Summeri-ohjelman mukana Zentraan

Ylen suosittua nuorten ohjelmaa Summeria kuvataan Porvoon kaupungin nuorisotila Zentrassa huhtikuun 20. päivä. Summerin Kallen ja Minttun lisäksi Zentrassa nähdään kaksi Euroopassa asti suosittua suomalaisyhtyettä. Sunrise Avenuesta on paikalla yhtyeen säveltaituri ja laulaja Samu Huber sekä Riku Rajamaa. Juuri ilmestyneen levyn ”Out Of Stylen” ensisinkku ”Hollywood Hills” pomppasi saman tien Saksan singlelistan kärkeen.

Elektropop-yhtye LCMDF tunnettiin vielä parisen vuotta sitten paremmin triona nimellä Le Corps Mince De Françoise. Nykyisin sisarusten Emma ja Mia Kemppaisen muodostaman yhtyeen musiikkia on ladattu netistä yli miljoona kertaa ja yhtye on keikkaillut enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Uusi albumi ”Future Me” on viimein julkaistu.

Summerissa on musiikin lisäksi paljon kilpailuja ja haastatteluja. Ilmaisen lipun voi noutaa henkilökohtaisesti Zentrasta ja samalla saa ohjeistuksen tv-ohjelman kulkuun. Lippuja on rajallinen määrä.
Kuvaukset alkavat huhtikuun 20. päivä klo 16 ja kestävät iltakahdeksaan.

Lisätietoja :
Yle: tuottaja Jusu Lounela 0405059766

http://summeri.squarespace.com/ kuvia Mintusta ja Kallesta

Zentra: Tove Karlsson 0404899999, 0405266640

Nyke ry: Pasi Siltakorpi 040 566 5915

Sunrise Avenue :
Mikko Saukkonen
mikko@comusic.fi
+358400539599
KUVIA: http://www.sunriseave.com/press.php

LCDMF:
Katja.Vauhkonen@sonymusic.com
KUVIA:
http://www.myspace.com/lecorpsmincedefrancoise/photos

Porvoon bändimestarit Zentrassa

Marraskuussa voiton Porvoon bändimestaruuskisoissa vienyt Spidemia ja samoissa kekkereissä positiivisesti yllättänyt The Onetimer esiintyvät perjantaina 11.maaliskuuta nuorisotila Zentrassa. Tilaisuus on Nyken ja kaupungin nuorisopalveluiden yhteistyössä järjestämä. Soitto alkaa iltakahdeksan aikaan. Sisäänpääsymaksua ei peritä. Huhtikuun puolessa välissä kuullaan samassa paikassa lisää nuorta porvoolaisrockia ja 20.huhtikuuta kuvataan paikalla Ylen Summeri ohjelmaa. Yle panttaa vielä tietoa siitä, mitkä kaksi nimekästä esiintyjää tuolloin kapuavat Zentran lavalle.